Päivä 35

Startattiin auto aamulla 7:45. Mukaan piti tulla vaan tää yks tyttökodin tyttö ja me mut auto täyttykin äkkiä, kun Lindiwen tytär, poika ja lapsenlapsikin lähti kyydillä kohti Manzinia. Ei olla ennen liikuttu täällä päin niin aikasin, joten nähtiin ja päästiin osalliseks ihaniin aamuruuhkiin. 

Tankkaamisesta voitas Suomessa ottaa vähän mallia täältä! Ei pidä kun ajaa auto tankille, antaa rahat ja jäbät tankkaa ja pesee tuulilasin sun puolesta, eikä kuskin tarvi kun istua kyydissä.😜 kätevää! Löpöä meni tankkiin 250Randin verran, mikä tekee euroissa n. 15,50€. Se raha menikin suoraa mun ja Satun lompakoista. Oltiinhan kuitenkin lupauduttu auttamaan kustannuksissa.

Koko menomatkan mä vaan ihailin näitä kyydissä istuvia lapsia. Tää lapsenlapsi on iältään vasta 3 ja tyttökodin tyttö 11. Kumpikin istui koko automatkan HILJAA ja seuras tarkasti maisemia! Suomessa mukelot ehtii oleen autossa varmaan 10min, kun alkaa se kauhee kitinä ja marmatus, koska ollaan perillä, mulla on pissahätä, on tylsäää! Tässä se taas nähdään, ettei välttämättä oo kauheen hyväks, et meillä Suomessa on lapsille kokoajan tarjolla jotain aktiviteettejä (esim. kännykkä ja padit). Katoaa lapsista ne vähäisetkin luovuuden rippeet, eikä aikaa saada kulumaan mitenkään ilman jotain elektroniikkahärveliä. 

Päästiin ajoissa Manziniin ruuhkista huolimatta. Paikka osoittautuikin sit jokskin psykiatriseks sairaalaks, eikä niinkään psykologin vastaanotoks. Paikka oli kolkko ja muistutti lähinnä jotain vanhaa vankilaa. Lapset ja aikuiset vieraili kaikki samalla vastaanotolla. Se oli vähän kurjaa kun pikkusen päästänsä vinksallaan olevat aikuiset huuteli mitä sattuu lasten kuullen, huutelua kohdistui myös esimerkiks tälle meidän tytölle.

Aika piti olla 9:00 mut silti 

vastaanotolle mentiin jonotus systeemillä. Käytiim ensin jonku Gongolaisen miehen vastaanotolla, mistä meidät ohjattiin mahdollisesti psykiatrin vastaanotolle? Naisen status/virka/koulutus jäi epäselväksi. Nainen teki meidän tytölle erilaisia tehtäviä. Tytön piti esim. tehdä kahden palan palapelejä, se oli haasteellista eikä tyttö selviytynyt ilman apua. Lisäks nainen laitto tytön sitomaan kengännauhat, siitäkin testistä tuli hylky. 

Saatiin lausunto tytön suoriutumisesta, minkä jälkeen oltiin valmiita lähtemään. Vastaanotolla kävi lisäks ilmi, ettei Lindiwellä oo tiedossa tytön syntymäaikaa. Lieköhän 11-v pitää siis kutinsa? Lindiwellä ei oo tästä tytöstä minkäänlaisia papereita. Tiedossa on et tän tytön äiti on dokannut raskaana ollessaan, mistä (mahdollisesti) johtuu nää ongelmat tytön kehityksessä. Tyttö on myös raiskattu, mikä tuli lukemaan tytön lausuntoon. 

Suunnattiin klinikalta Manziniin ruokakauppaan missä pidettiin pieni evästauko. Raahattiin tietty vettä heti 40l auton takakonttiin kun kerrankin päästiin kyydillä kotiovelle saakka! 

Käytiin vielä Mbabanenkin keskustassa. Lindiwe kävi poliisiasemalla ja mä hain mun lakanat pesulasta!😍 Mbabanessa huomasin, että olin astunut nastaan. Se oli sit tullut ihan kengänpohjasta läpi. Luulin ensin et mulla oli vaan kivi kengässä mikä painoi, ja ihmettelin kun pistävä kipu ei lähtenyt millään vaikka kuinka ravisteli kenkää ja sukkaa. Onneks on tetanus voimassa, niin en toivottavasti saanut tästä mitään raivotautia.

Automatkoilla oli hyvää aikaa keskustella kaikenlaista Lindiwen kanssa. Keskusteltiin mm. ajokortin hinnasta. Lähinnä kalasteltiin tietoa, onko sellainen täällä edes välttämätön! Sen verran holtitonta ajoa tuntuu ajoittain autoilijoilla olevan. Täällä ajokortti kustantaa 3000R eli alle 200€. Lindiwe tietysti kauhistui kun kuuli, et meillä ajokortti maksaa ainakin sen 16tuhatta randia. Kerrottiin Lindiwelle meidän hyvinvointivaltiosta erilaisia asioita. Miten työttömät saa enemmän rahaa tekemättä mitään, kun vaikka opiskelijat. Kerrottiin tästä uudesta muutoksesta kelassa, miten opiskelijat siirtyivät elokuussa yleisen asumistuen piiriin, mikä ei hyödytä ketään, paitsi ehkä yksineläviä. Täällä maksetaan jotain rahallista tukea ainoastaan raskaana oleville. Sitäkin saa vain 1-3kk, ei sen kauempaa vaikka tilanne olis mikä. 

Kyseltiin myös tästä tyttökodin työntekijästä, miten tää nainen on päätynyt tyttökodille asumaan. En nimittäin pidä sitä hirveen helppona jobina. Olla ja asua tuolla metakassa päivästä toiseen 15 lapsen kanssa, ilman omaa rauhaa. Sieltähän avautukin sit vähän rankempi tarina, mitä ei heti olis arvannut. Tää nainen oli vuonna 2015 tuomassa lapsiaan tyttökotiin sijoitukseen. Naisella oli todella paha alkoholiongelma, eikä hän pystynyt huolehtimaan itsestään tai kahdesta pienestä lapsestaan. Kuulemma koko kööri oli ollut tällöin erittäin aliravittuja ja laihoja. Lindiwe oli sitten sanonut naiselle, että nainen tarvitsis elämäänsä sisältöä esimerkiksi töitä. Ja kas näin tää nainen jäikin tyttökodille töihin missä nyt asustelee lapsiensa kanssa. Lisäks tällä keittäjä/työntekijällä on kolmaskin lapsi täällä samaisessa tyttökodissa! Ollaankin ihmetelty mitä tämmönen 23-vuotias työssä käyvä vielä tekee tyttökodilla. Johan oli taas tarina. Mutta hyvä näin. Nyt kaikki on hyvässä kunnossa ja hyvin ravittuja. 

Lisäks meille selvis, et tyttökodilla on enemmänkin sisaruksia. Esim tällä 5-vuotiaalla epilepsia tytöllä onkin 2 siskoa tyttökodissa, eikä 1 niin ku meille oltiin aikaisemmin kerrottu. 

Kotiin päästyä petasin heti sängyn ja aaaah miten ihanan hyväntuoksuset lakanat sain sänkyyni. Tehtiin ruokaa ja suunniteltiin meidän haastattelu kysymykset valmiiksi Lindiwelle. Lähdettiin iltapäivästä käymään tyttökodilla. Meidän piti oikeestaan vaan mennä katsomaan onko siellä huomiseks valmiina peltejä uuniin, kun ajateltiin leipasta tyttöjen kans sämpylöitä. Jotenkin meiän reissu tyttökodilla sit venähti ja lähdettiin kotiin vasta seiskalta. Oli kiva suunnistaa pimeessä takas kun kummallakaan ei ollut kännykkää mukana mistä ois saanu valoa. 

Meno tyttökodilla oli ajoittaan taas suht villiä! Työntekijöitä ei ollut paikalla, joten ihan ymmärrettävää. Viihdyttiin silti. Tehtiin käsillä niitä läpsyttely leikkiloru asioita, opiskeltiin pienempien kanssa numeroita, Satu auttoi jotain tyttöä matikan läksyissä ja sai samalla pissat päällensä. Tytöt letitti myös meidän hiuksia. Jotenkin meidän hiukset kiehtoo niitä aina kun ollaan pesty ne...... enää ei tarvii kenenkään kyllä mun hiuksiin koskea. 🙅🏼💁🏼❌🚫🆘‼️ tytöt oli saaneet aikaan vaan kauheet takut ja toiselle tytöistä jäi tuppo mun hiuksia käteensä. Sen verran oli kovat otteet, ettei tukkaparka kestänyt niin rajuks yltynyttä riuhtomista. Saatana. Ku mitään osata tehdä nätisti.😂

Yheltä tytöistä myös pääsi köntsät housuun siinä temmellyksen lomassa. (Ilmeisesti tyttö oli mennyt kakalle johkin nurkkaan, mistä Satu sit spottas tän itseteosta, housut vaan unohtui laskea alas) Isommat tytöt kiikutti tän likan pesulle eskarille (kakka heilu kivasti puntissa). Siellä ne pesi tytön kylmällä vedellä ja pyyhki pyllyn sanomalehdellä. Sisällä tyttö vuorattiin talkilla. Siis tyttö oli aivan valkoinen siitä talkin määrästä. Se kuulemma vie pahaa hajua pois. Ehdotettiin kyllä vaippaa, mitä tää yleensä käyttää, mutta nyt sitä ei silti yöks laitettu. Se on kai sellasta kun lapset huoletii lapsista. 

Illalla vielä tutkittiin kaikkia mestoja missä haluttais vierailla. Ja pistettiinkin varauksia ja kyselyitä menemään eri paikkoihin. Listan kärjessä meillä on Kruger national park sekä jonkinalainen reissu Mosambikiin. Swazimaassa halutaan vierailla vielä ainakin Mlilwanen luonnonsuojelualueella, missä on mahdollista ratsastaa heposella seeprojen seassa!😍