Päivä 31

Elikkäs tänään vasta oliskin aamulla väsyttänyt. Ei se mitään, töihin oli mentävä. Ei kuitenkaan jaksettu tänään päkertää matikkaa vaan laitettiin tytöt kirjotus puuhiin. Ensin tytöt kävi läpi vaatetuksia miten missäkin säässä pitäis pukeutua. Sitten pyydettiin heitä kirjoittamaan asioita mitkä ovat heille tärkeitä, mistä pitää, missä ovat hyviä jne. Nää tyttöjen tarinat on aina ihan mahtavia. Toinen kirjoitti tarinan parhaista asiosta hänen elämässään. Tyttö listas parhaiksi asioiksi hyvän ruuan syömisen, kun tapaa äitiään ja isoäitiään, miten tykkää asua hyvässä maassa ja olla sovussa kaikkien ihmisten kanssa. Monella muulla 12-vuotiaalla saattais lukea ihan jotain muuta. 

Puhuttiin myös tyttöjen unelma-ammateista, mistä ollaan joskus jo puhuttukin. Nyt piirrettiin tyttöjen elämästä aikajana. Toisessa päässä oli tää päivä ja nää 11 ja 12-vuotiaat tytöt, ja aikajanan toisessa päässä tytöt aikuisina. Toinen lääkäri ja toinen poliisi. Tähän väliin lähdettiin hahmottelemaan ja miettimään, mitä pitäis tehdä ennen ku tää ammatti olis saavutettavissa! Eli koulunkäynti (peruskoulu, lukio, yliopisto) ja niiden tärkeys, mitä koulussa tulis oppia (tiedettä ja englantia tyttöjen mielestä eniten). Lisäks piti miettiä, miten koulunkäynti rahoitettaisiin. Toinen vastasi auttavansa ihmisiä ja saa siten rahaa. 

Aikajanaa oli mun mielestä kiva tehdä vaikka näillä tytöillä tänään jotain kränää keskenään tais ollakin. Tytöt ehkä pystyy havainnoimaan konkreettisemmin mitä se heiltä vaatis päästä tähän ammattiin ja että nää unelmat on täysin toteutettavissa! 

Satu kävi jossain välissä kotona pyöräyttämässä meille nopeen makaroonilaatikon! Saatiin lainata tyttökodin uunia sen valmistamiseen. Uuni oli jonkinlainen kaasulla toimiva systeemi ja meillähän meni ihan sormet suuhun miten sitä käytetään. Onneks tyttökodille oli valunut jo koululaisia, ketkä sit opetti parille blondille miten uuni toimii...

Ja joo olishan se varmaan pitänyt osata yks uuni saada tulille. Ehkäpä sit ens kerralla. 

Koluissa oli tänään ollut tytöillä vähän lyhyempi päivä ja likkoja alko valuun takasin tyttökodille aikasin. Pyydettiin heitä pelailemaan sen aikaa että saatiin hommat tehtyä. 

Lopuks pelattiin porukalla Unoa. Se suju isollakin kokoonpanolla yllättävän hyvin. Kateltiin tän jälkeen vielä hetki jotain vanhoja musiikkivideoita dvd:ltä ja lähdettiin maisteleen meiän lootaa. Kyllä sen makaroonilaatikoks tunnisti. Helmee kun mulla on tommonen superkokki täällä mukana❤️

Päätettiin lähtee keskustan kautta Manziniin sillä ei olla vielä Manzinissa käyty. Päästiin jonkun miehen kyydissä keskustaan. Kyytiin hyppäs lisäks pari paikallista naista. En tiä oliko nauttineet jotain vai muuten vaa elämästä humaltuneita. Toinen niistä kyseli onks meillä Suomessa veljiä, et hänestä vois tulla jollekin niistä hyvä vaimo. Pahoteltiin tilannetta et kaikki veljet on valitettavasti varattuja. No nainen kysyi et voitasko me sit olla hänen kavereita. Okei ollaan kavereita ja Satu vaihto numerot tän naisen kans. 

Mä keskityin matkan ajan tuhlaamaan mun nettiä, et saisin loput datat käytettyä ennen keskustaan menemistä, mistä olin menossa lataamaan uutta dataa kuukaudeks eteenpäin (vanha data menee siis pois käytöstä huomenna). 

Sanoin viä matkalla Satulle, että katotaan vaan ettei se MTN liike oo edes auki, kun nyt tuhlaan mun netit loppuun. Sainkin ne ihan hyvin tuhlattua. Jäätiin keskustassa ja mentiin sinne MTN liikkeeseen! se oli kiinni! Jumalauta se liike oli kiinni. Mitä mä sanoin. Heitettiin kivet Satun kans, ei siinä voinut ku nauraa. 😂 Siispä leuka rintaan ja kohti uusia pettymyksiä vai miten se meni. 

Lähetiin combipysäkille metsästään Manziniin menevää menopeliä. Se kävi yllättävän helposti. Hypättiin kyytiin vaan keltään mitään sen enempää varmistelematta (onko suunta edes oikee ja sitä rataa).

Sain viereeni todella ahdistavan tyypin. Ensin se kyseli normaalisti kuulumisia ja kehotti sit meitä olemaan varovaisia Manzinissa. Koko matkan äijä vaan hyöri ja pyöri, kyttäs meitä ja vilkuili taakseen. Ei siinä ukossa välttämättä ollut mitään vikaa, mut mä kuvittelin jo kaikenlaista et kohta se vetää rynnäkkökiväärin sen epäilyttävästä salkusta tai yrittää ainakin varastaa mun kassin. Onneks se jäi ennen meitä pois. Mies toivotteli meille lähtiessään hyvät viikonloput. Okei mun mielikuvitus tais lähtee vähän laukalle. 

Itse Manzini ei kyllä tehnyt meihin hirveen hyvää vaikutusta. Paikka oli hirvee kaaos. Ja ekaa kertaa vähän jopa jännitti kulkee, vaikka valosaa olikin. Kierrettiin parit kaupat, osteltiin lisää vaatteita vaikkei meiän rinkkoihin mahtuis oikeesti enää mitään. 

Nähtiin nainen joka vei sylissään kanaa. Muovipussissa. Tästä oli pakko ottaa kuva. 

Käytiin ostoskeskuksessa, missä oli pelkkiä partureita. 

Kierreltiin kojuja ja saatiin muutamia uusia aviomiesehdokkaita. Ei kuitenkaan vaihdettu miehiämme näihin, vaikka tarjoukset olikin todella houkuttelevia.  

Latasin lisää nettiä. Ja päätettiin lähteä etsiin combia kotiin. Tuli vähän koti-ikävä Mbabanea ja Afrikan kotia. Combin löytäminenkin oli eräänlainen suoritus, mihin vaadittiin meidän lisäks jokunen paikallinen mies. Ne tuli moneen kertaan neuvomaan mihin pitäs mennä. Oltiin kyllä menossa, mut aina kun liikuit, meinasit jäädä jonkun kulkuneuvon alle. Combissa joku mies rukoili kovaan ääneen. Hallelujaa ja aamen. Selvittiin hengissä. 

Combimatkat Mbabanesta - Manziniin kustansi 20Randia, eli noin 1,24€ per suunta ja matkaa oli varmaan 40km. Olihan se kokemus, mutta toista kertaa ei kyllä tarvii enää lähteä. 

Mbabanessa oli ihanan rauhallista ja taas niin kotoisan turvallista kulkea. Kyllä äiti, ollaan varovaisia siltikin! Ei syytä huoleen❤️.

Haettiin kaupasta vähän herkkuja ja suunnattiin takas etsimään combia kotiinpäin. Kello oli 17:30 ja ilmeisesti pahin ruuhka-aika. Combiin oli monen(kymmenen) ihmisen jono. Skipattiin suosiolla ja vaihdettiin combi taksiin. Taksipaikalla oli vastassa tuttu naama, joku mies kenen kyydissä ollaan menty ennenkin. Ja näin me päästiin äkkiä+turvallisesti himaan syömään, suihkuun ja tiskaamaan.

Laitoin illalla meiän luottokuski Thabolle viestiä ja sovittiin et se tulee hakemaan meidät aamulla 8:30. Lähdetään Ezulwiniin torille missä myydään erilaisia käsitöitä, lisäks ajateltiin mennä katsomaan Mantengan putouksia.

Ps. Satu meni tänään kihloihin! Onnea❤️ 

Pps. Satu meni siis kihloihin ittensä kanssa. (täällä pääsee paljon helpommalla miesten kanssa, jos on sormus sormessa) 

Vaikka tänään oli perjantai 13. ei päivä ollut epäonninen. Jatkossa se voi olla hyvän onnen päivä. Hyvää yötä.