Päivä 6

Herättiin hyvissä ajoin, täynnä tarmoa kohti ekaa työpäivää tyttökodilla. Oltiin illalla laitettu valmiiks meidän tarvittavat pillerit (malarialääke, maitohappo, aurinkokapselit ym) ja aamupalat helpottamaan aamunkulkua, koska ei olla mitään kauheita aamuvirkkuja. Lähdettiin puoliysiks hommiin. 

Meidän lemmikkejä Hessua ja Hermannia ei näkynyt työmatkalla meidän etupihalla olevan kiven päällä. Ne toimii meidän lämpömittareina. Tiedettiin tänään siis olevan kylmä päivä, kun liskot eivät olleet auringossa paistattelemassa. (Ihanku sitä ei oilis tienny omista jäisistä varpaistaan, ja käsistään et tänään on kylmä).

Päivä sit alkoi just niin Afrikkalaiseen tyyliin kun vaan voi alkaa. Likat odotti meitä jo tyttökodilla. Me taas odotettiin Lindiweä, että tiedettäisiin mitä meidän pitää tyttöjen kanssa alkaa harjoittelemaan. Lindiweä ei näkynyt tai muitakaan työntekijöitä ja tilanne oli semi kiusallinen, sillä oltiin vähintään yhtä pihalla kun tytöt siitä mitä tapahtuu. Ajateltiin aikamme kuluksi jakaa tytöille vihkot, mihin ne voi kirjoittaa omat nimensä, ikänsä, mistä he pitävät tai eivät pidä sekä pyydettiin heitä piirtämään itsestänsä jonkinlainen kuva. Ajateltiin sellasta mindmap tyylistä tutustumistapaa tyttöihin. Yks oli 12 ja ne kaksi muuta 11-vuotiaita. Kaikkien olis tosiaan tarkoitus palata kouluun takaisin tammikuussa nelos ja kutos luokille. Tytöt alkoivat piirtää vihkoon omaa kuvaansa antaumuksella. Yksi tytöistä ei puhunut tai ymmärtänyt englantia, eikä osaa kirjoittaa edes omaa nimeään tai numeroita. 

Jossain kohtaa paikalle pamahti joku aikuinen mimmi, pieni lapsi selässään. Hän sanoi olevansa työntekijä! Oltiin ihan, että jeij nyt me ehkä saadaan jotain ohjeistusta, et minkä tasoisia tehtäviä me alettaisiin harjoittelemaan. No tää työntekijä sit innostui meidän piirtelyistä niin, että hän kysyi myös voisiko saada oman vihkon itsellensä. Sekin alkoi piirtää omaa kuvaansa ja listasi asioita mistä pitää tai ei pidä. Eli tilanne oli se, että meidän opetuksessa oli nyt 3 lasta, joista yks ei tajua maailmanmenosta hölkäsenpöläystä, yks aikuinen ja sen mukana tullut 10kk vauva. Oltiin siinä vähän että mitä hittoa😂 Vauva kuului esikoulun yhdelle opettajista ja tää nainen oli sitä vahtimassa eskaripäivän ajan. Tän naisen oma lapsi taas oli esikoulussa. Jäi vähän epäselväksi, olikohan se edes työntekijä, ainakaan tässä organisaatiossa. Ehkä se työskentelee jossain muualla.

Sit kävi ilmi, että jossain huoneessa oli vielä yksi 5-vuotias nukkumassa. Satu kävi vaihtamassa sille vaipan (onneks oltiin otettu kumihanskoja taskut täyteen) ja haki sen aamupalalle. Tää 5-vuotiaskaan ei ole ihan ikäistensä tasolla kehityksessä ja hän sairastaa epilepsiaa. Tyttö sai kamalia kouristuskohtauksia pitkin päivää ja se vietiin aina vaan takaisin sänkyyn. Oltiin kyllä super huolissaan tän tytön kunnosta, mut kaikki vakuutteli sen olevan okei. Se sai yhden kohtauksen kun pitelin sitä sylissä. Tyttö meni yllättäen ihan kaksinkerroin. Se oli pelottavaa. Enää ei annettu tyttöjen viedä sitä takas sänkyyn. Ei todellakaan uskallettu jättää sitä sinne yksin. 

Piirtämisen, aakkosten, numeroiden opettelujen jälkeen pelattiin sellasta peliä. Ilmeisesti kim-leikki? Nostettiin pöydälle erilaisia esineitä ja suljettiin silmät. Yks otti tällävälin jonkun esineistä pois pöydältä ja sit piti muistella mikä esineistä puuttuu. 

Aikamme viihdytettyä näitä lähdettiin eskarille katsomaan sen meininkiä. Siellä oli just tauko menossa. Kauhee lauma koulupukuisia natiaisia lähestyi meitä uhkaavasti. Matkanteko hidastui huomattavasti. Se oli vähän pelottavaa jopa😂 Ne roikkui meidän käsissä ja jaloissa. Jotkut tuijotti ihmeissään: mitä noi on ja miks ne on ton näkösiä!? Osa repi laukusta ja koitti availla taskujen vetskareita. Kaikki halus syliin samaan aikaan. Jos erehdyit nostamaan yhden, piti nostaa lopulta kaikki. Sylissä olleet saatto jopa potkia syliin haluavia, kunhan ne vaan olis ite saanu olla sylissä. Huhhh... Pian eskarilla alkoi ruokailu ja pihaan tuotiin isot padat riisiä ja papukastiketta. Mentiin Satun kans auttamaan ruuanjaossa (päästiin eroon puntissa roikkuvista riiviöistä). Kaikki sai lautaset eteensä ja lapset kävi maahan istumaan. Siinä ne istui n.30 eskarilaista kylmällä betonilattialla ulkona söpösti sinisissä koulupuvuissaan syömässä lounasta. Piti välttää katsekontaktia oikeestaan kehenkään, koska se sai välittömästi lapsissa aikaan jonkun tarpeen alkaa perseilemään. Ne irvisteli ja sylki ruokaa suustaan. 

Mä ja Satukin saatiin annokset. Oltais syöty siitä satsista varmaan 3 kertaa. Piti miettiä tarkkaan seuraava liike. Mitä teemme tälle ylimääräiselle ruualle. Kysyttiin meidän tyttökodin tytöiltä miten menetellään. Ne otti lautaset itellensä ja söi meidänkin ruuat, vaikka ne oli santsannu jo kerran. Eli ne veti 3 sellasta annosta, mitä me ei jaksettu syödä edes loppuun. 

Kun Lindiwe tuli paikalle kello oli jotain 12. Juteltiin vähän tästä aamusta, mut ei sillä oikein ollut mitään sanottavaa. Se ei varmaankaan aio meitä ohjeistaa tän enempää. Täytyy siis itse alkaa kartoittaa tilannetta, missä tytöt tarvis apua. Lisäks me saadaan itse päättää miten pitkää päivää me halutaan tehdä. 8h päivässä ei todella tuu kuuloonkaan! 😀Ei me ihan avuttomia olla, eikä kädestä pitäen tarvis näyttää mitä pitäis tehdä, mut jonkinlainen pieni briiffaus olis silti tilanteesta paikallaan. 

Keskusteliin myös tästä majoituksen hinnasta. Molemmat maksaa n. 200€/kk eli joku 6.40€/pvä sisältäen ruokailun eskarilla. Se on meistä suht paljon näistä olosuhteista. Toisaalta eikai halvimmassakaan hotellissa pääse tähän hintaan. Lindiwe myös lupas viedä meidät huomenna autolla kauppaan niin saadaan raahattua tota vettä tänne sit oikein reilusti. Sitä kun tuntuu vaan kuluvan johonkin hirveet määrät. 

Ruuan jälkeen palattiin tyttökodille ja eskarista tuli muutama tyttökotilainen mukana ja muutama muukin random eskarilainen. Työntekijöitä ei ollut vieläkään paikalla. Luvassa siis vapaamuotoista sekoilua. Osa tanssi, osa piirteli, jonkun kanssa tehtiin numerosta-numeroon tehtäväkirjaa. Käytiin aina välillä katsomassa tätä yhtä 5-vuotiasta raasua ja sen kondista, joka vaan nukkui. Sillä oli kädet niin jäässä, et paketoitiin se huovan sisään. 

Lähdin hakemaan meidän kämpiltä lahjotuksina saatuja villasukkia ja lapasia. Odotettiin kaikki tytöt paikalle ja tehtiin matikanläksyjä, minkä jälkeen soviteltiin jokaiselle sopivat villasukat. Myös paikalle saapunut keittäjä/työntekijä sai sukat. Tästäkin olis kuvia, mitä en saa tänne lisättyä. Kaikki kiitteli tuttuun tapaan ja heilutteli ringissä jalkojaan, missä komeili uudet villikset. 

Paettiin paikalta kämpille vähän puhaltelemaan tätä päivää. Sekasorto kuvaa sanana mielestäni hyvin tätä päivää. Ihanko tosissaan noi lapset viettää päiviään tuolla ihan keskenään? Ilman aikuisia tai mitään ohjattua toimintaa. 

Päätettiin illalla vetää Satun kans kunnon totalbody treeni suurimpaan turhautumiseen. Toin mukanani tommosen jumppakuminauhan ja läjän ohjeistuskortteja eri liikkeisiin. Lainattiin lisäksi lahjotuksista saatua hyppynarua, annetaan se se sit tytöille kun lähdetään. Saatiinkin ihan ok treeni tehtyä. Päätettiin keittää meille myös lämmintä vettä suihkuun. Se jos mikä oli luxusta. Hiukset me ajateltiin silti pestä ekan kerran vasta keskiviikkona. Silloin on juhlapäivä. Satu saa avata toisen kirjekuorensa mitkä sai ystävältään mukaan matkaan. Joka viikolle on oma kuori. Mäkin odotan sitä ihan intopiukeena vaikkei sisältö kuulu mulle milläänlailla. Pyritään pidentään meidän hiustenpesuväliä huolella, sillain kerran viikossa. Näissä olosuhteissa tän projektin aloittaminen on huomattavasti helpompaa kun kotona. Aamusin vaan frotteeta päähän ja tukka hulmuten menoks. Ollaan luettu netistä, että jotkut ei oo pesseet niiden hiuksia vuosiin muulla kuin vedellä! Kaikkeen sitä ryhtyykin😂