Päivä 3

Perjantai 15.9

Heräiltiin tänään ihan rauhassa kun tässä on ollut vähän härdelliä nää pari päivää. Yöllä oli kylmä nukkua, heräilin pitkin yötä pukemaan lisää vaatetta tai selvittelemään itseeni irti hyttysverkosta mihin olin kietoutunut. Fiilis on kuin lapsena kun halus nukkua tämmösen prinsessaverhon alla.

Lähdettiin Satun kanssa keskustaan hakemaan meille lisää vettä ja ruokaa tänne. Ensin pitää kävellä varmaan kilsa tonne tielle mistä combit kulkee ( ylämäki,alamäki,ylämäki meiningillä tollasta hiekkatietä). Pysäkillä oli joku paikallinen nainen joka alkoi juttelemaan kauheesti kaikkee ja se oli niin kiitollinen siitä, että ollaan täällä auttamassa lapsia. Combi matka maksoi vajaa 0,4€. Periltä haettiin meille lisää nettiä, sillä jostain syystä mun puhelin oli kuluttanut eilisen päivän aikana kaiken netin mitä eilen latasin. Se myyjäkin ihmetteli et miten helvetissä se on edes mahdollista. Olin sulkenut kaikki sovellukset käytöstä mutta silti joku sitä nettiä syö käsittämättömän määrän. Ladattiin molemmille 450 randilla lisää aikaa. Myyjä varmisteli moneen kertaan, että kai me tajutaan paljon se on rahaa. Euroissa se tekee ehkä joku 29€. Toivottavasti sillä määrällä pärjäisi nyt hetken. Käytiin lisäksi ostarilla syömässä jossain kojussa missä oli eniten jonoa! Sillä ajateltiin sen olevan jonon perusteella hyvä mesta. Tarjolla oli jotain fish and chips tyyppistä ja hinta oli huimat 1,20€. 

Marketissa sattui olemaan juuri tänään big red friday alennusmyynnit ja meininki oli sen mukaista. Marketti oli aivan tukossa ja tavaraa ja pahvilaatikoita lojui pitkin käytäviä miten sattuu. Saatiin kuitenkin tehtyä ihan hyvät ostokset kohtuuhintaan. Takaisin tullessa vähän jännitti miten me osataan jäädä oikealla pysäkillä pois, mutta onnistuttiin siinäkin! Yes! Onnistunut reissu siis. Meillä oli kauheet kantamukset ja tossa meidän hiekkatiellä oli joitain pieniä poikia ketkä olis heti olleet auttamassa neitoja pulassa, päätettiin kuitenkin selviytyä keskenämme. Mitäs oltiin ostettu niin paljon kannettavaa. Ei tonne tosin ihan joka päivä pysty lähtemään niin piti senkin takia raahata sieltä kerralla kunnolla. On tossa hiekkatien päässä joku pieni marketti, mut ei sieltä saa hommattua ihan kaikkea mitä tarvittiin.

Kun suurimmat hiet oltiin saatu pyyhittyä pois lähdettiin käymään ekaa kertaa tossa tyttökodilla katsomassa vähän paikkoja. Virallisesti me aloitetaan siellä maanantaina meidän työharjoittelu. Vastassa oli lauma iloisia tyttöjä jotka tulivat heti halaamaan ja esittelivät meille niiden huoneet. Yhdessä huoneessa saattoi parhaimmillaan olla sängyt viidelle tytölle. Vai neljälle? En oo varma. Tän jälkeen ne esittäytyivät meille yksitellen. Kaikki lauloivat laulua ja taputtivat samaan aikaan kädellä rintaansa missä kertoivat oman nimensä, ikänsä ja mitä koulua käyvät. Yritettiin Satun kanssa tehdä sama perässä. 

Tän jälkeen mentiin pihalle missä kaikki alkoivat esittelemään omia erilaisia taitojaan. Heiteltiin hetki ringissä palloa, läpsyteltiin käsiä yhteen ja hoiltettiin jotain hepokatti-laulua minkä edelliset suomalaiset opiskelijat olivat niille opettaneet. Sit alettiin hyppiä hyppynarulla, niiden naru oli varmaan kahdesta kohtaa poikki. Satu haki meidän kämpältä sinne uuden hyppynarun mitä saatiin lahjoituksina. Hitto sitä riemun määrää! Sitä on vaikea kuvailla, mutta kaikki olivat siitä niin innoissaan! Tytöt hyppi siinä vuorotellen ja samaan aikaan. Kenelläkään ei muuten ollut kenkiä jaloissaan, se ei menoa haitannut. Osa jatkoi hyppimistä ja jotkut rupes vierittämään alamäkeä pieniä marmorikuulia kahden kivenmurikan välistä. Pienimmät lapset pyrki olemaan mun ja Satun huomiossa ja halusivat kovasti päästä syliin. Oltiin me kyllä sellainen ihmetyksen aihe myös heille. Tytöt tutki tarkkaan meidän ihoa ja halusivat laittaa meille hiuksiin erilaisia kampauksia. Oikeastaan kaikilla tytöillä näytti olevan ihan lyhyt siilitukka. Tää kaks tuntia mikä vietettiin siellä tuntui musta tosi pitkältä ajalta. Siihen mahtui niiiin paljon iloa, riemua, itkua, menoa ja melskettä. Alkoi vähän hirvittämään mitä meidän harkasta tulee ja miten siinä yrität pitää mitään ryhmätuokioita. Aikuisia ei juuri näkynyt paikalla. Pihalla työt olivat vähän ns. toistensa armoilla. Ne lohduttivat ja komensivat toinen toisiaan, vaikka iso osa on vasta jotain viiden vanhoja. Vanhin on jo 23. En tiedä mikä heidän vessapolitiikka on mutta siellä ne kävi pissalla talon alla ja yks jossain betonirenkaan sisällä. Oli se meno vähän erilaista kun Suomen lastensuojelun paikoissa. 

Tultiin seiskalta takaisin kämpille, kun täällä tulee pimeetä niin äkkiä. Sit vaan pussikeittoa tulille ja jääkylmään suihkuun. 

Kirjoittelin eilen koneella wordiin mistä ajattelin siirtää tekstin blogin puolelle, mutta mä en jostain syystä saa jaettua mun nettiä tietokoneeseen. Nyt joutuu näpyttelemään kännykällä, kai tää näinkin käy. 

Mun ja Satun adapterit ei sopineet tänne ollenkaan, mut onneks täällä oli sellainen jo valmiina. Yritettiin siihen laittaa meidän jatkojohtoja kiinni mut se oli selvästi liikaa eikä nekään toimi. Täällä sisällä on joku yks jatkojohto missä on kiinni mikro, jääkaappi ja vedenkeitin, joten ei sillä enää riittäny paukut meidän jatkoroikkiin. Kattolamppu himmenee joka kerta kun laittaa vedenkeittimen päälle. Täällä on siis vain yks lamppu, muuten joutuu toimimaan otsalampun varassa. 

Mun sänky oli ihan homeessa missä mun oli tarkoitus nukkua, joten jouduttiin tekemään pieniä muutostöitä eilen tänne saavuttuamme. Onneks täällä oli vielä yks tämmönen pieni sänky mikä saatiin raahattua mun huoneeseen. Vietiin homeiset patjat yhteen tyhjään huoneeseen haisemaan. Yks huone jäi vielä mun ja Satun vaatteille ja muille tavaroille. Tytöt oli eilenkin meitä vastassa kun päästiin tänne, ne alkoi heti tyhjentämään autoa meidän tavaroista ja kantoi ne meidän puolesta. Matka Johannesburgista Swazimaahan kesti semmoset 4h yhdellä pienellä pysähdyksellä. Mikä tosin venyi vähän kun meidän matkassa ollut papparainen jäi eksyilemään sinne huoltsikalle. Luultiin tulevamme tänne jollain bussilla, mut iloksemme sieltä tulikin pieni, ilmastoitu, siisti mersu hakemaan mihin mahtui 5 matkustajaa +2 työntekijää. Rajanylitys oli huvittava. Käytiin muutamissa pienissä kopeissa saamassa leimoja passeihin. Niiden oli tarkoitus myös ottaa valokuvat ja sormenjälistä kuvat, mut niiden laitteet alkoi takkuilemaan Satun vasemman käden kohdalla ja ne päätti että hitot, lopuilta ei tarvita niitä. Vastassa Mbabanessa meitä odotti sekaannus matkan maksun kanssa. Satu oli maksanut meidän matkat netissä, mut raha ei näkynyt vielä bussifirmalla. 

Lindiwe eli meidän host tuli hakemaan meitä jollain ihan laittoman rupusella autolla, ei olis meillä päin menny läpi katsastuksista vuosiin. Hyvin me sillä silti päästiin tänne perille asti. 

Kaikki tähän mennessä vastaantullut on oikeastaan ollut paljon enemmän kuin mitä kuvitteli. Tää meidän kämppäkin on paljon parempi kun mitä olin ajatellut ja mihin oli orientoitunut. Ihmiset on tosi ystävällisiä ja avuliaita. 🙏🏻 On aika hienoa olla täällä!