Päivä 16

Päätettiin mennä tänään aamuvuoroon, koska eilen jäi opetustuokio välistä sen virastokäynnin takia. Pyritään tekemään 3 aamua ja 2 iltaa viikossa. Koska aamuisin pidetään tuokioita vain näille 3 tytölle, niin parina iltana vietetään sit aikaa kaikkien kanssa. 

Eskarilla alkoi aamupala just kun oltiin menossa tyttökodille. Kiva huomata, et siellä tarjoillaan lapsille semmonenkin päivän aikana. :) Meidän 3 tyttöä oli viihdyttämässä näitä eskarilaisia aamulla kun opet istuskeli katoksessa patojen äärellä, mut tulivat sit meidän perässä sisälle. Tulosteltiin papunetistä puhelimeen tallennettuja kuvia ja ruvettiin kyhäilemään semmosta "lukujärjestystä" tytöille, et niiden olis helpompi hahmottaa mitä tapahtuu milloinkin. 

Leikkaa-liimaa touhussa menikin aika kauan ja päästiin tästä suoraa lounaalle eskarille. Ruuaks tarjoiltiin mitäs muutakaan kun riisiä ja papukastiketta sekä jotain raastesalaattia. Meno eskarilla on mun mielestä vähän rauhottunu, ehkä me aletaan olla pikkuhiljaa heille jo vähän tutumpia, et enää ei tarvii niin paljoo esiintyä. 😄👍🏻 Ei sillä kyllä ne silti rynnii meitä kohti ja haluaa pitää käsistä meidät nähtyään, mut jotenkin vähän hillitymmin :) Tai sit me ollaan liikuttu määrätietoisemmin ja näytetty niin kiireisiltä, et ne on nähneet parhaakseen vähän väistyä jaloista pois alta!😀 Tai vaihtoehtoisesti tänään oli vaan joku poikkeuksellisen rauhallinen päivä. Tiedä siitä.

Tää kelin kylmyys on kyllä yllättänyt. Koko viikko on ollut tosi koleeta. Ei sillä, onhan Suomessa tottunut kylmyyteen, mut täällä joudut olemaan kylmässä ja kosteessa sen 24/7. Suomessa sentäs pääsee lämmittelemään välillä sisälle. Tää on vähän tämmöstä ulkoilma retkeilyä nyt koko ajan. Tulispa se kesä tänne nyt pian ja aurinko takas☀️ sitä kaivataan! 

Täällä ei meinaan tunneta mitään lämpöeriste- asioita taloissa. Lattiassakin on vaan lankkuja, mitkä rakoilee ja väleistä näkyy suoraa maahan. On ainakin tuuletus kunnossa. Jaksaakin paljon paremmin kun on lämmintä ja valoisaa ja saa nauttia päivittäisen D-vitamiini annoksensa muualta kun purkista syötynä. Voi olla, et perun sanani sit kun on sitä lämmintä joka päivä +30C. Sit varmaan valittaa, et on liian kuuma eikä myöskään jaksa mitään.😀

Oikeestaan ei pitäis valittaa yhtään mistään. On asiat niin hyvin itsellä, että siitä pitäis olla onnellinen ja kiitollinen. Sitä on tottunut elämään Suomessa sellaisessa yltäkylläisyydessä, ettei mikään juuri tunnu miltään. Asiat on jotenkin meillä ihan itsestäänselviä: sähköt, lämmin ja puhdas(juokseva)vesi,ruoka, uuni, kunnon hella, kattolamput, koulu, työt, sosiaaliturva toimeentulon ja hyvinvoinnin turvaamiseks, katto pään päällä, kaikki.

Ja se ei todella tarkoita, et se tekis meistä edes mitenkään onnellisia ja et kaikki olis hyvin. Sit vähintäänkin ollaan kateellisia naapurin ruohonleikkurista tai pihasta puuttuu uus upee auto. Mökkikin olis kiva, ja vene siihen rantaan. Jotain pitäis aina olla enemmän ja taas enemmän. 

Näillä lapsilla ei oo täällä juuri mitään, ja ne on sydämiltään paljon rikkaampia. Ne ei oo voineet täyttää elämäänsä kaikella ylimääräisellä krääsällä, mikä todellisuudessa ei tuo kun hetkellistä onnellisuutta. Nää lapset jakaa täällä ihan kaiken, toistensa kanssa. Jos joku saa jostain herkkuja, siitä pääsee osingoille moni muukin, vaikka ne vois pitää sen kaiken itsellään.

Suomessa mulla on paljon rakkaita perheenjäseniä ja ystäviä. Ei nekään oo itsestäänselvyys❤️ kiitos siitä, että olette kaikki olemassa mun elämässä❤️ 

Täällä näillä tytöillä ei välttämättä oo vanhempia ollenkaan, tai sit on mut niihin ei haluta pitää yhteyttä hyvistä syistä. Niin ku aikasemmin kirjoitin suurinosa meidän tytöistä on kokenut väkivaltaa ja niitä on hyväkskäytetty, isän tai jonkun muun sukulaismiehen toimesta. Puolella tyttökodin tytöistä on HIV tai AIDS. Sairasta. Mut silti ne on niin onnellisia ja kiitollisia kaikesta vähästä mitä niille on suotu. Ne jaksaa hymyillä ja olla reippaita. Ne huolehtii toinen toisistaan aamusta iltaan. Joka päivä. Lisäks ne hoitaa koulunsa ja muut pakolliset askareet aina mukisematta. Välillä ne leikkii jollain kepillä ja marmorikuulilla roskien seassa. 

Sitä vaan miettii et miks jollain on kaikkea, ja toisella ei mitään.

Oikeestaan suurin syy, miks halusin lähteä just Afrikkaan oli se, et jotenkin oppis arvostamaan sitä kaikkea mitä itellä on elämässä. Ja ettei se jatkossa olis mikään itsestäänselvyys. Haluan ja toivon, että tää Afrikka opettais mulle sen. Täytyy varmaan antaa sille mahdollisuus. Ei mitään tuu tapahtumaan, ellei tee itessään ja ajattelutavassaan muutoksia. Lisäks haluaisin oppia pois sellasesta stressaavasta oravanpyörästä. Ettei kaikki olis kokoajan vaan yhtä suorittamista päivästä toiseen. Myöhästelyssä me ollaan jo hyviä, sitä ei tarvii onneks enää opetella. Se sopii tänne ympäristöön oikein kivasti! 

Täällä on ainakin aikaa ajatella asioita ja tehdä kaikkea sellaista, mihin ei muka Suomessa oo ikinä aikaa. Täällä on aikalailla eristyksessä somesta ja uutisista. Siitä mitä maailmalla tapahtuu. Tai se on oikeestaan ihan mun valinta. Säästän mun dataa mieluummin kotiin soittamiseen ja tärkeisiin asioihin. Netin käyttö kun on täällä aika kallista. 

Täällä on aikaa opetella olemaan ittensä kanssa, pohdiskella, ihmetellä, lukea kirjoja ja vaan olla. Suomessa aika harvoin vaan on. Vähintäänkin sivusilmällä tuijottaa telkkria ja samaan aikaan plärää facea tai instaa tai snäppää tai jotain. Kokoajan pitää olla linjojen päässä, jos jollain sattuis olemaan asiaa. Mökki on mulle sellainen rauhoittumisen paikka. 

Illalla Satu sai viestiä joiltain toisilta suomalaisilta opiskelijoilta. Nää opiskelijat oli törmänneet Lindiween tänään kaupassa ja Lindiwe oli pyytänyt heidätkin lauantaina Lindiwen kämpillä pidettäviin juhliin. 😀 Yks niistä opiskelijoista, on mun kämppään (matkan ajaksi) muuttaneen tytön sisko. Ja me ollaankin laitettu ennestään jotain viestiä. Nää turkulaiset opiskelijat tuli vähän meitä ennen tänne suorittamaan kans sairaanhoitaja opintojensa työharkkaa Manziniin. Aika hauska sattuma. Pienet on piirit vaikka ollaan näinkin kaukana. Toisaalta ois aika ihanaa saada Suomalaista vahvistusta juhliin mukaan mun ja Satun lisäksi! Saas nähdä kuinka isoista kemuista on kyse, kun sinne kutsutaan marketista ihan spontaanisti vaan jengiä lisää! 😀